Taide kuuluu kaikille – mutta pääsevätkö kaikki mukaan?

Helsingissä taiteen perusopetus tarjoaa lapsille ja nuorille mahdollisuuden kehittää itseään, löytää luovuutensa ja kasvaa osaksi yhteisöä. Kuitenkin tällä hetkellä vain harvoilla on siihen aito mahdollisuus. Opetus on kallista, ja uusia valtionosuustunteja ei ole myönnetty pääkaupunkiin vuosikymmeniin, vaikka väkiluku on kasvanut merkittävästi. Tämä johtaa siihen, että perhetausta määrittelee entistä enemmän, kuka voi harrastaa musiikkia, tanssia, kuvataidetta tai muita taiteenlajeja – ja kuka jää ulkopuolelle.

Kun julkinen rahoitus ei kasva tarpeen mukana, oppilaitokset joutuvat kattamaan kustannuksia korkeammilla asiakasmaksuilla. Se tarkoittaa, että monessa perheessä joudutaan valitsemaan, riittävätkö rahat lapsen taideharrastukseen vai johonkin muuhun. Onko oikein, että Helsingissä lapsen mahdollisuus taideharrastukseen riippuu lompakon paksuudesta?

Taiteen perusopetus on ensisijaisesti hyvinvointia ja tasa-arvoa vahvistavana peruspalvelu, ei luksusta. Meidän on vahvistettava julkista rahoitusta nimenomaan sinne, missä tarve on suurin – ja Helsingissä tarve on kiistaton.

Taiteen perusopetus ei ole vain harrastus. Se on investointi lasten ja nuorten hyvinvointiin, itsetuntoon ja tulevaisuuden taitoihin. Se kehittää luovaa ajattelua, yhteistyötaitoja ja antaa valmiuksia, jotka ovat tärkeitä kaikilla aloilla. Meidän on varmistettava, että jokaisella lapsella on mahdollisuus saada osansa tästä – riippumatta perheen varallisuudesta.

Ratkaisut ovat olemassa: julkisen rahoituksen kasvattaminen ja kohtuuhintaisten oppilaspaikkojen turvaaminen. Taiteen perusopetuksen pitää olla jokaisen helsinkiläislapsen oikeus, ei vain etuoikeutettujen etu.

On aika tehdä tasa-arvoisempia päätöksiä. Taide kuuluu kaikille.