Koulushoppailu – vapauden illuusio ja eriarvoisuuden todellisuus

Helsingissä koulushoppailu on kuin kotikaupungin versio mustasta perjantaista: innokkaat vanhemmat säntäävät metsästämään parasta diiliä lapselleen, mutta lopputulos on kaikkea muuta kuin tasapuolinen. Kuka tästä hyötyy? Ei ainakaan se lähiökoulun ekaluokkalainen, jonka luokkakoko kasvaa ja resurssit hupenevat, kun koulun "vetovoima" ei pärjää ranking-listoilla.

Onhan se ymmärrettävää, että jokainen vanhempi haluaa lapselleen parasta. Mutta mitä tapahtuu, kun Helsingin koulut jakautuvat yhä selvemmin "hyviin" ja "huonoihin"? Siitä seuraa asuinalueiden eriytymistä, koulutuksen periytymistä ja eriarvoisuuden syvenemistä. Kun tiettyjen alueiden koulut leimautuvat ja oppilaspohja kaventuu, lopulta kaikki häviävät – kyllä, myös ne, jotka kuvittelevat olevansa voittajia valitessaan koulun kauempaa.

Pahimmillaan koulushoppailu ruokkii myyttiä siitä, että vain tietyissä kouluissa voi saada laadukasta opetusta. Todellisuudessa Helsingin peruskoulut ovat täynnä loistavia opettajia ja laadukasta opetusta – ongelma on siinä, että yhteiskunnan rakenteet ja vanhempien valinnat voivat tehdä kouluista itseään toteuttavia ennustuksia. Kun "hyvien perheiden" lapset viedään pois lähikoulusta, jäävätkö jäljelle vain ne, joilla ei ole vaihtoehtoja?

Jos halutaan oikeasti tasa-arvoista koulutusta, ratkaisu ei ole vapauden maksimointi yksilötasolla, vaan yhteisen hyvän ajattelu. Sen sijaan, että vanhemmat laittavat energiansa koulujen väliseen kilpailuun, pitäisi keskittyä siihen, että jokainen koulu Helsingissä olisi paikka, jonne lapsi voi mennä ilman pelkoa siitä, että hänen koulupolkunsa määritetään jo ekaluokalla. Silloin ei tarvitsisi shoppailua, koska tarjonta olisi kaikkialla tasalaatuista ja laadukasta – ja mikä tärkeintä, jokaiselle saavutettavaa.